Ajankohtaista

Uusia jäseniä Leader-hallitukseen
Oulujärvi Leaderin vuosikokous pidettiin Vaarantalolla Paltamossa 26.3. Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Anna Marjamaa ja vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Väisänen Paltamosta. Hallituksesta oli erovuorossa puolet eli

Kehittämistukea investoinnin valmisteluun
Oulujärvi Leaderin maaliskuinen hallituksen kokous pidettiin 26.3. Vaarantalolla Paltamossa. Kokouksessa käsiteltiin kolme rahoitushakemusta, joista yksi sai puoltopäätöksen. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Paltamon

Pienhankkeita voi nyt hakea!
Tarvittaisiinko lähileikkipuistoon uusia telineitä tai porukallesi urheiluvälineitä? Toisiko kesätapahtuma piristystä kylällesi? Tällaisiin muutaman tuhannen euron kokoisiin pienhankkeisiin voi nyt hakea tukea. Tukea voi käyttää pieniin

Aurinkosähköä, vieraslajien poistoa ja uusia palveluyrityksiä
Oulujärvi Leaderin hallitus käsitteli kokouksessaan 13.2. viisi rahoitushakemusta. Rahoitusta puollettiin kolmelle yritykselle ja kahdelle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän

Kipinäraha kokeiluun
Oulujärvi Leaderin oma rahoitusmuoto pienille kokeileville, uutta luoville tai käynnistäville toimille, joiden tuloksena voi parhaimmillaan syntyä pitempiaikaista yleishyödyllistä toimintaa. Hankkeesta tulee olla hyötyä muillekin kuin
Viisi uutta rahoituspuoltoa
Oulujärvi Leaderin hallitus käsitteli kokouksessaan 16.1. kahdeksan rahoitushakemusta. Kolmelle hakemukselle tehtiin kielteinen päätös. Rahoitusta puollettiin kahdelle yritykselle ja kolmelle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus

Muutoksia ilmassa
Toiminnanjohtajamme Pirjo siirtyy työelämän ulkopuolelle 30.6. Käytännön työskentely päättyy pääsiäisenä, jonka jälkeen loppuaika menee lomien merkeissä. Hankeneuvojamme Päivi siirtyy toiminnanjohtajaksi 1.8. ja toimii tehtävässä ensi

Uusia harrastusmahdollisuuksia ja yritystoimintaa
Oulujärvi Leaderin hallitus puolsi kokouksessaan 23.11. rahoitusta viidelle yritykselle ja neljälle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Hele Design Oy on kajaanilainen aloittava