Oulujärvi Leaderin hallitus käsitteli kokouksessaan 11.6. kahdeksan rahoitushakemusta. Yhdelle hakemukselle tehtiin kielteinen päätös. Rahoitusta puollettiin neljälle yritykselle ja kolmelle kehittämishankkeelle. Lisäksi Oulujärvi Leader päätti hakea rahoitusta kansainväliselle hankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen.
Kajaanilainen OtanMarket Oy aloittaa lähikaupan pitämisen Otanmäessä. Investointitukea myönnettiin tilojen remontointiin ja kalustamiseen. Yritys turvaa paikalliset lähipalvelut päivittäistavarakaupan, kahvilapalveluiden, jakeluaseman ja apteekkipalveluiden muodossa.
Hevoselämyspalveluita tarjoava Naumasket Oy aloittaa kokoaikaisen yritystoiminnan Paltamossa. Käynnistämistuella hankitaan asiantuntijapalveluita ja katetaan muita alkuvaiheen kuluja.
Luonnollisesti Oulujärvi Oy kehittää ja monipuolistaa matkailutoimintaansa Oulujärveltä Kajaanin kupeessa sijaitseviin Rehjansaareen ja Pyörteen tilalle. Investointituen avulla hankitaan toiminnassa tarvittavia kalusteita ja varusteita.
Paltamossa toimivalle Idea Naturelle puollettiin valmisteluraha yritysryhmähankkeen suunnitteluun. Hankkeessa etsitään yhteistyöstä kiinnostuneista luonnonkosmetiikka-alan yrityksiä Kainuusta ja Kainuun ulkopuolelta, suunnitellaan hankkeen sisältö ja etsitään varsinaiselle yritysryhmähankkeelle hallinnoija. Mukana pitää olla vähintään kolme ja enintään kymmenen yritystä.
Paltamon Urheilijat ry käyttää kehittämistukea talviuinnin käynnistämiseen Paltamossa. Metelinniemen tuodaan lämmitettävä pukutila ja muita avantouinnissa tarvittavia välineitä ja varusteita. Hankkeen päätyttyä toimintaa on tarkoitus jatkaa, mikäli uimareita on riittävästi.
Kajaanilainen Paltaniemen kyläyhdistykselle puollettiin tukea kylätalon energiakäytön optimointiin ylläpitokustannusten alentamiseksi. Investointituki käytetään sähkö- ja ilmanvaihtolaitteiden uudistamiseen.
PalMu ry on Paltamossa tapahtumia järjestävä yhdistys, joka hankkii äänentoisto- ja valolaitteiston tuen avulla. Tapahtumia järjestetään yhteistyössä muiden yhdistysten, kunnan ja yritysten kanssa Paltamon tapahtumatarjonnan parantamiseksi.
Oulujärvi Leader hakee rahoitusta kansainväliseen luontoyhteistyöhankkeeseen, jossa ovat kumppanina Saksassa Schwarzwaldin alueella toimiva Young Explorers -nuorisojärjestä, Elävä Kainuu Leader ja Koillismaan Leaderin. Hankkeen keskiössä ovat 18–24-vuotiaat nuoret, jotka vaihtavat luontoon, ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyviä kokemuksiaan ja käsittelevät yhteisiä ja eri alueille tyypillisiä erityiskysymyksiä. Suurin ponnistus on kahden kansainvälisen leirin järjestäminen Kainuussa ja Koillismaalla tänä syksynä ja Schwarzwaldissa vuoden kuluttua.