Puheenjohtajiston valinta, kulttuuria, yhdistysten investointeja ja yritysten kehittämistä

Oulujärvi Leaderin hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Anna Marjaamaan ja varapuheenjohtajaksi Jouko Roivaisen. Lisäksi hallitus käsitteli kokouksessaan 16.4. kymmenen hakemusta. Rahoitusta puollettiin kolmelle yritykselle ja neljälle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Riihipiha-museon säätiön Digitaalinen kulttuuripolku -hankkeessa edistetään paikalliskulttuurin tuntemusta Oulujärven eteläpuolella sekä asukkaille että matkailijoille. Hankkeen tuloksena syntyy digitaalinen kulttuuripolku, elämyksellinen opasmateriaalipaketti ja […]
Tulevaisuuden maalaisjärki -hanke on alkanut

Tulevaisuuden maalaisjärki -hanke (1.4.2024 – 31.3.2025) on Elävä Kainuu Leaderin ja Oulujärvi Leader yhteishanke, jossa kartoitetaan yhdessä alueen toimijoiden kanssa Kainuun ja Vaalan maaseutualueiden palvelutarpeita ja saatavuushaasteita. Hanke keskittyy tulevaisuuteen suuntautuvaan kehittämiseen sekä tämän päivän ongelmien ratkaisuun kumppanuuksia yhdistäen. Hankkeessa keskitytään myös tarkemmin rahoituskauden Älykäs kylä -toimintamalliin ja sen mahdollisuuksiin, osallistamiseen ja ennakointiin. Tulossa on […]
Nuori, tule mukaan luontoprojektin ydintiimiin

Etsimme luonnosta kiinnostuneita nuoria mukaan ainutlaatuiseen kansainväliseen luontoprojektiin, joka toteutetaan yhteistyössä saksalaisten nuorten kanssa. Projektissa toteutetaan viikon mittaiset vaihtojaksot, joiden aikana saksalaisten nuorten ryhmä tulee tutustumaan Kainuun ja Koillismaan luontoon ja vastaavasti projektissa mukana olevat suomalaiset nuoret pääsevät matkustamaan Saksan Schwarzwaldiin viikoksi! Projektimme keskittyy luontoon, luonnossa liikkumiseen ja ympäristötietoisuuden lisäämiseen. Oulujärvi Leadin toiminta-alueeseen kuuluvat Paltamo, Puolanka, […]
Uusia jäseniä Leader-hallitukseen

Oulujärvi Leaderin vuosikokous pidettiin Vaarantalolla Paltamossa 26.3. Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Anna Marjamaa ja vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Väisänen Paltamosta. Hallituksesta oli erovuorossa puolet eli kuusi varsinaista jäsentä ja heidän varajäsenensä. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin jatkamaan Ulla Leinonen Paltamosta, Heli Kinnunen Puolangalta, Aune Sallila ja Emilia Huusko Vaalasta sekä Esa Jaakkola ja Jaakko Muurimäki Kajaanista. Uusiksi […]
Kehittämistukea investoinnin valmisteluun

Oulujärvi Leaderin maaliskuinen hallituksen kokous pidettiin 26.3. Vaarantalolla Paltamossa. Kokouksessa käsiteltiin kolme rahoitushakemusta, joista yksi sai puoltopäätöksen. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Paltamon Kontiomäellä toimiva Idea Nature Oy hankkii yrityksen kehittämistuella asiantuntija-apua investoinnin valmisteluun. Investoinnit liittyvät luonnonkosmetiikan ja eläinten hyvinvointivalmisteiden tuotekehitykseen ja sopimusvalmistukseen.
Pienhankkeita voi nyt hakea!

Tarvittaisiinko lähileikkipuistoon uusia telineitä tai porukallesi urheiluvälineitä? Toisiko kesätapahtuma piristystä kylällesi? Tällaisiin muutaman tuhannen euron kokoisiin pienhankkeisiin voi nyt hakea tukea. Tukea voi käyttää pieniin hankintoihin, kuten yhteisten välineiden ja laitteiden ostamiseen. Esimerkiksi ilmalämpöpumpun hankinta kylätalolle on mahdollista. Tuella voi myös kunnostaa yhteisiä tiloja tai tehdä pieniä remontteja. Katso pienhankkeen esittelyvideohttps://www.youtube.com/embed/2wIGh5Eisl4?si=hhodgPj9BthXgS31 Tuki soveltuu myös kesätapahtuman […]
Aurinkosähköä, vieraslajien poistoa ja uusia palveluyrityksiä

Oulujärvi Leaderin hallitus käsitteli kokouksessaan 13.2. viisi rahoitushakemusta. Rahoitusta puollettiin kolmelle yritykselle ja kahdelle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän Vieraslajit veks! -hankkeessa tehdään vieraslajien torjuntaa ja sitä edistävää aktivointia ja tiedon lisäämistä laajamittaisesti kaikissa toiminta-alueen neljässä kunnassa.Kosken kyläyhdistys Kajaanista hankkii tuen avulla aurinkopaneeleja kylätalon katolle. Hankkeen avulla turvataan kylätalon […]
Kipinäraha kokeiluun

Oulujärvi Leaderin oma rahoitusmuoto pienille kokeileville, uutta luoville tai käynnistäville toimille, joiden tuloksena voi parhaimmillaan syntyä pitempiaikaista yleishyödyllistä toimintaa. Hankkeesta tulee olla hyötyä muillekin kuin Kipinärahan hakijaryhmälle. Hakemuksiin käytetään yhdistyksen omia varoja, korkeintaan 5 000 euroa. Hakemuksia voi jättää jatkuvasti. Kipina-rahaohje-2024.pdf Kipinärahan hakemuslomake
Viisi uutta rahoituspuoltoa
Oulujärvi Leaderin hallitus käsitteli kokouksessaan 16.1. kahdeksan rahoitushakemusta. Kolmelle hakemukselle tehtiin kielteinen päätös. Rahoitusta puollettiin kahdelle yritykselle ja kolmelle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen. Vaalalainen Niskan insinööripalvelut kasvattaa pienimuotoisen toimintansa osa-aikaiseksi yritystoiminnaksi. Käynnistystukea käytetään lisäkoulutuksen hankintaan, nettisivujen teettämiseen ja mittauslaitteisiin. Toiminimi Tuomas Tolonen/TumeFishing Kajaanista hankkii yrityksen kehittämistuen avulla ulkopuolista apua uuden tuotteen […]
Muutoksia ilmassa

Toiminnanjohtajamme Pirjo siirtyy työelämän ulkopuolelle 30.6. Käytännön työskentely päättyy pääsiäisenä, jonka jälkeen loppuaika menee lomien merkeissä. Hankeneuvojamme Päivi siirtyy toiminnanjohtajaksi 1.8. ja toimii tehtävässä ensi vuonna tapahtuvaan eläköitymiseensä saakka. Lisätietoa tulossa myöhemmin ja läksiäiskahvit tietysti myös!