– Uuden kehittämistä Nuoriso Leader -rahoituksella
Vaalalaiselle Neve Tikanojalle, 16, leipominen on ollut oma juttu jo pidempään. Erilaiset leivonnaiset, kakut, piirakat sekä omien bravuureiden, kuppikakkujen, valmistus on ollut mukava harrastus. Tänä kesänä hän halusi viedä aihetta pidemmälle.
Neve perusti asiaa varten 4H-yrityksen Elämäsi kakut. Sen kautta Neve on voinut tehdä kesän 2023 ajan tilauksia yksityishenkilöille ja yrityksille. Iso työllistäjä on ollut myös Sahanrannan kesäkahvila, jota Neven sisko on pyörittänyt omana projektinaan kesän ajan. Kesäkahvilassa onkin saatu nauttia esimerkiksi Neven mangojuustokakuista ja muista herkuista.
Nuoriso Leader -rahoituksen avulla Neve hankki leivontatarvikkeita, jotka mahdollistivat suurempien ja monipuolisempien tilausten valmistamisen.
– Rahoituksen avulla sain hankittua lisää muffinssipeltejä ja kakkuvuokia sekä muita leivontatarvikkeita. Pystyin tekemään samalla kertaa isommankin tilauksen, eikä aikaa mennyt esimerkiksi tarvikkeiden tiskaukseen työn kesken, Neve kertoo.
4H-yrittäjyyden ja Nuoriso Leader -rahoituksen myötä toiminta on siis voinut laajentua. Tilauksia on tullut lisää ja verotus, tilaukset, kuitit ja muu on tullut tutuksi. Haastavinta Neven mukaan on kuitenkin ollut aikataulujen suunnittelu.
– Teen myös muita töitä, joten haastavinta on tosiaan ollut aikataulujen suunnittelu, jotta kaikelle jää sopivasti valmistusaikaa ja asiat tapahtuvat ajallaan, Neve kertoo.
Entä miten jatko? Pysyykö leivonta ja yrittäjyys mukana myös tulevaisuudessa?
– Haluaisin kyllä jatkaa tätä edelleen. Olisi hienoa tehdä leivonnaisia sivutyönä myös lukion alkaessakin, Neve suunnittelee.
